Raaka-ainekatsaus elokuu 2024

Raaka-ainekatsaus elokuu 2024

Raaka-ainekatsaus elokuu 2024

Raaka-ainemarkkinoilla Euroopassa lähestytään sadonkorjuun aikaa. Päähuomion tällä hetkellä ovat vieneet Kaukoidästä saapuvien raaka-aineiden logistiset haasteet. Alkuvuodesta huthikapinallisten hyökkäykset laivoihin ovat aiheuttaneet huomattavia viiveitä laivausaikoihin, kun varustamot kiertävät Afrikan kautta Eurooppaan. Tilanne on jatkunut samankaltaisena koko kevään ja kesän.

Vuoden alussa rahdit nousivat huomattavasti ja tasaantuivat hieman ennen kesää. Tilanne on kuitenkin jälleen muuttunut hankalammaksi ja merirahdit ovat viime viikkoina nousseet huomattavasti. Useat Kaukoidän satamat ovat ruuhkautuneet, minkä lisäksi merikonteista on pulaa, kun kontit kiertävät hitaasti takaisin Euroopasta Aasiaan.

Mausteet tulevat pääsääntöisesti Aasiasta, ja etenkin luonnonmausteiden osalta hintatasot ovat nousussa mm. El Niño sääilmiön aiheuttamista heikoista sadoista johtuen, sekä kasvaneesta kysynnästä suhteessa tarjontaan. Etenkin pippureiden hinnat ovat lyhyessä ajassa nousseet huomattavasti.

Joidenkin mausteiden torjunta-aineet ovat olleet liian korkeita, eikä niitä ole voitu hyväksyä Euroopan markkinoille, mikä on aiheuttanut raaka-ainepulaa Euroopassa.

MAISSI

Heinäkuussa maissin futuurihinnat nousivat kasvaneen kysynnän myötä Euroopassa. Eu:n maissimarkkinat ovat olleet hyvät, mutta huolta ovat luoneet kuumat sääolosuhteet Itä-Euroopassa ja Mustanmeren alueella.

USA:n hyvät sato-odotukset ovat luoneet hintapaineita maissille, mutta sielläkin huolta aiheuttaa kuuman sään vaikutus tulevaan satoon. Ukrainassa odotetaan edellisvuotta pienempää maissisatoa mikä voi rajoittaa maissin vientiä. Kiinassa odotetaan maissin tuontikiintiön uudistamista.

VEHNÄ

Vehnän hinta on pysynyt vakaana globaalin talouden keskellä. Markkinoilla odotetaan EU:n satoa ja sen aiheuttamaa hintapainetta. Mustanmeren alue ja Yhdysvallat jatkavat painoarvoaan vehnämarkkinoilla lähitulevaisuudessa. Pienemmistä sadoista huolimatta, kysyntä on edelleen vaimeaa EU:ssa. Ranskassa sato-odotukset ovat pienemmät johtuen huonoista sääolosuhteista. Eteläisellä pallonpuoliskolla on mahdollisuus hyviin satoihin.

Vehnän kysynnän rehukäyttöön Kiinassa on ennakoitu vähenevän mikä lisää myös hintapaineita. Markkinoilla on raportoitu myös huolta vehnän laadusta mm. painon ja proteiinipitoisuuden suhteen. Hintaheilunnan ennakoidaan jatkuvan lähitulevaisuudessa

PERUNA

Uuden perunasadon tullessa markkinoille, hinta Euroopassa on kääntynyt laskuun. Tämä on kuitenkin kausiluonteinen trendi. Prosessoidulle perunalle on ollut globaalisti vähemmän kysyntää. Perunan sato-odotuksia on Euroopassa hieman pienennetty mm. sateisen sään vuoksi mm. Hollannissa ja Belgiassa. Kotimaassa lämpimät säät ovat suosineet perunanviljelyä ja odotettavissa on normaali sato, elleivät viimeaikaiset ja syksyn sateet aiheuta ongelmia.

TAPIOKA

Kesän sateet Thaimaassa ovat auttaneet tapiokajuuren kasvua. Tärkkelyspitoisuus on kuitenkin pysynyt alhaisena, koska osa tapiokajuurista on nostettu aiemmin, jotta juuret eivät laadullisesti kärsisi liiallisesta kosteudesta. Tilausten toimitusajat ovat kuitenkin tällä hetkellä erittäin pitkät, tehtaiden kapasiteetista ja pidentyneestä merikuljetusajasta johtuen. Bangkokin satamissa on ollut hyvin ruuhkaista mikä on pidentänyt toimitusaikoja entisestään, lisäksi merikonteista on ollut pulaa. Merirahtikustannukset ovatkin nousseet huomattavasti.

SOIJAPROTEIINI

Soijan hintataso on ollut laskusuuntainen Chicagon raaka-ainepörssissä, johtuen suotuisista sääolosuhteista USA:n Keskilännessä. Kysyntä Kiinassa on myös ollut vähäisempää. Tulevaan satoon vaikuttavat sääolosuhteet sekä mikä on tulevaisuuden kysyntä Kiinassa, uudesta sadosta tiedämme enemmän syksyllä.

MAITOPROTEIINIT

Voin ja kerman hinta on noussut viime viikkoina Euroopassa. Maitojauheiden hinnat ovat olleet myös nousujohteiset. Maidon tuotanto on laskussa ja maitotuotteiden kysyntä on kasvanut.

KANANMUNATUOTTEET

Kananmunien hinnat Euroopassa olivat kesäkuussa laskusuuntaiset pienentyneen kysynnän myötä. Hintatason ennakoidaan vahvistuvan loppuvuodelle, kun kesälomakauden jälkeen kysyntä lisääntyy ja lisäksi kananmunia käytetään kalliimpien proteiinen korvaajana.

LIHAPROTEIINIT

Lihaproteiinien hinnat ovat olleet ennallaan, joskin kesän aikana on raportoitu ostokysynnän laskusta sianlihalle Euroopassa, mikä voi myöhemmin vaikuttaa hintatasoon.

SOKERI

Sokerin hinta Euroopassa on tullut alaspäin uuden sadon hyvien sato-odotusten vuoksi. Sääolosuhteet ovat olleet suotuisat, joskin esim. Saksassa ja Ranskassa on ollut sateita. Sokerin viljelypinta-alaa on myös lisätty Euroopassa. Maailmanmarkkinahinnat ovat myös laskusuuntaiset.

KAAKAO

Kaakaojauheen hinta on noussut vuoden aikana moninkertaisesti, koska kaakaopavuista on maailmanlaajuinen pula. Hinnat ovat korkeimmasta tasosta tulleet hieman alaspäin, mutta hintojen ennustetaan edelleen pysyvän korkealla tasolla.

FOSFAATIT

Fosfaattien raaka-aineiden hinnat Aasiasta ovat olleet laskusuuntaiset, korkeat merirahdit nostavat kuitenkin raaka-aineiden kustannuksia, toimitusajat ovat myös pidentyneet merirahtien vuoksi.

SAKEUTTAJAT

Karrageenien raaka-aineen merilevän hinta on ollut laskusuuntainen ja saatavuus on parempi.

LISÄAINEET

Kiinalaisten lisäaineiden hinnat ovat olleet hieman nousussa. Etenkin askorbiinihappoyhdisteiden hinnat ovat nousseet Kiinassa tehdasseisokkien vuoksi, ja tämä on vaikuttanut saatavuuteen. Merirahtien hinnannousut vaikuttavat Kiinasta tulevien lisäaineiden hintoihin.

SIPULI JA VALKOSIPULI

Intiassa odotettiin parempaa sipulisatoa, mutta sato oli ennakoitua huonompaa. Intiassa sipulin kulutus omaan käyttöön on suurta ja kysyntä muualta myös kasvussa, joka on johtanut nousevaan hintatasoon. Intiassa laivauksissa on ollut suuria haasteita ja vaikeuksia saada merikontteja ja laivapaikkoja. Tällä hetkellä kuljetuskustannukset ovat nousussa korkeampien merirahtien vuoksi.

Valkosipulin hinnat nousivat keväällä, kun ennakoitiin pienempää satoa. Kesäkuun alusta Kiinassa ostettiin suuri määrä tuoretta valkosipulia kylmävarastoihin, joka nosti kuivatun valkosipulin hintaa entisestään. Varastot ostajamaissa ovat alhaiset, jolloin markkinat hyväksyivät korkeamman hintatason. Korkeat merirahdit ja viivästyneet toimitukset ovat myös nostaneet hintatasoa.

PIPPURIT

Pippureiden viljelypinta-ala Vietnamissa on pienentynyt. Viljelijät ovat siirtyneet vaihtoehtoisiin tuotteisiin kuten kahvipavun viljelyyn, koska ovat saaneet siitä parempaa tuottoa. Maailmanlaajuinen kysyntä on tällä hetkellä suurempaa kuin tuotanto. Pidentyneet toimitusajat ja logistiset haasteet ovat tyhjentäneet varastot kohdemaissa. Tämä sai aikaan voimakkaan hinnan nousun alkukesästä. Hintatason ollessa korkealla esiintyy myös spekulointia, eikä pippureiden myyntiin ole ollut tarvetta alhaisemmalla hintatasolla.

Merirahtien hintojen nousu on nostanut entisestään kustannuksia. Maustepippurin sato on viivästynyt kuivuuden vuoksi ja osa pippuripensaista on tuhoutunut aiempien hurrikaanien vuoksi.

PAPRIKATUOTTEET

Paprikajauheen hintataso on ollut vakaa. Paprikarouheen hintatason on ennustettu nousevan
uudesta sadosta syksyllä, koska viljelyala on pienentynyt.

TOMAATTIJAUHE

Tomaattijauheen hintataso on laskusuuntainen, kun uuden sadon toimituksia saadaan ensi vuoden puolella.

MAUSTEET

Juustokuminan hinta on laskussa uudesta sadosta. EU-laatuvaatimukset täyttävää materiaalia torjunta-aineiden osalta on kuitenkin ollut vähän saatavilla, ja tämä on aiheuttanut pulaa Euroopassa uuden sadon vaihtuessa. Kurkuman hinta on noussut merkittävästi, koska viljelyala on pienentynyt ja sato oli 30 % pienempi. Kardemumman hinta on noussut huomattavasti vaikeiden sääolosuhteiden, pitkittyneen kuivuuden ja kuumuuden vuoksi Guatemalassa. Inkiväärin hinta on nousussa edellisen huonon sadon vuoksi Nigeriassa ja Kiinassa varastotasot ovat alhaiset.

YRTIT

Sadonkorjuu yrteissä on parhaillaan meneillään. Oreganon hintatason ennustetaan nousevan uudesta sadosta, koska pyrollizidiinialkaloidit PA ovat aiheuttaneet ongelmia hyvälaatuisen oreganon saatavuuteen.

Yleisesti yrttien hintatasot ovat noususuuntaisia tuotantokustannusten noususta ja tuottajamaiden inflaatiosta johtuen.

Markkinakatsaus perustuu parhaaseen tietoomme nykyisestä raaka-ainetilanteesta, muutokset voivat olla mahdollisia.



Keskustele asiantuntijan kanssa